fbpx

Coworking-tila Helsingin sydämessä
Senaatintorin laidalla

Sofiassa voit coworking-tiloissa työskentelyn lisäksi pitää palavereita, osallistua tapahtumiin sekä nauttia hyvästä ruoasta ja juomasta.

Sofia on paras paikka tehdä töitä ja edistää asioita

Sofiassa kohdataan. Vaikka oman homman voi ihan hyvin tehdä itsekseen ja eristäytyneenä, niin jokainen meistä ymmärtää yhteisön merkityksen. Parhain yhteisö ei tunge päälle ja vaadi sinulta mitään, mutta ihmiset ovat kuitenkin aina valmiita auttamaan, heittäytymään ideointiin, keskusteluun ja myös ottamaan vastaan. Nopeakin juttutuokio kahvikupin ääressä voi avata ajatukset käsittämättömällä tavalla. Tavalla, joka on hyvin vaikea itsekseen saavuttaa. Kohtaamiset, suunnitellut tai satunnaiset ovat avain meille ihmisille ratkaisujen löytämiseen sekä uusien askelien kannalta olennaisia. Sen tietää jokainen.

Sofiassa on tilaa ajatella

Jokaisella uudella idealla on alkupaikkansa ja hetkensä. Kahvila, ravintola, oma työpiste, kattoterassi, neukkari, puhelinkoppi tai portailla istuen, tärkeintä on mahdollisuus valita.

Sofiassa hommat toimivat joustavasti

Sekunnissa löydät itsellesi paikan, netti pelaa, kahvi on kuumaa ja voit keskittyä työn tekemiseen. Tilaa löytyy kasvulle ja kehitykselle.

Sofiassa on upeita ihmisiä

Täällä työskentelee päivittäin mahtava porukka ihmisiä, jotka kukin aloillaan ja tahoillaan vievät maailmaa eteenpäin. Osaajia, ammattilaisia, asiantuntijoita, opettajia, kirjoittajia, markkinoijia, yrittäjiä, opiskelijoita, johtajia, kommunikoijia, tuottajia, tutkijoita, tuotekehittäjiä, suunnittelijoita, teknologiatietäjiä, visualisteja, kauppiaita, rakentajia ja vaikka keitä ­- tekijöitä kaikki!

Sofiassa edistetään asioita

Tutkitaan, suunnitellaan, kohdataan, neuvotellaan, keskustellaan, pohditaan, päätetään, opitaan, viimeistellään, päntätään, kirjoitetaan, viestitään, pistetään toimeksi, jaetaan kokemuksia, myydään ja tehdään töitä innostuneella otteella!

Sofia on monipuolinen

Kokoukset, neuvottelut, seminaarit, tapahtumat, aamupalaverit, edustustilaisuudet, koulutukset, juhlat, valmennukset, saunahetki, myynti, hiljainen pohdinta ja keskittyminen tai vilkas työpaja ja vaikka mitä. Kaikki onnistuu.

Sofiassa on mainio ravintola

Aamulla täydellinen aamupala potkaisee hommat käyntiin. Lounaan annokset antavat makua ja energiaa, joilla jaksaa hienosti loppupäivän. Lisäksi tarjolla on aina kahvia, teetä, virvokkeita, viiniä, shamppanjaa, oluita, leipiä ja maailman parhaita korvapuusteja.

Sofian oma väki on kaikki timantteja

Missiomme on ”hyvä kierre”. Hyvä kierre syntyy, kun pitkällä tähtäimellä on enemmän hyviä kuin huonoja päiviä. Me teemme töitä sen eteen, että sinulla ja yhteisölläsi on hyvä päivä. Harri, Julia, Joni, Tinja, Tuuli, Heidi, Hanna, Kassu, Niko, Roni, Selma, Daniel, Wittaya, Mikko ja koko porukka ovat aina valmiita auttamaan ja rakentamaan kanssasi hyvää päivää.

Sofiassa tapahtuu

Täällä on toiminut sokerin puhdistamo, taidemuseo, tavaratalo, kahvila, ravintola, rautakauppa, poliisilaitos, lastensuojelu, työtiloja, pop-up kauppoja, basaari sekä on pidetty konsertteja, seminaareja, kokouksia, juhlia, lanseerauksia, lehdistötilaisuuksia ja vaikka mitä. Joka päivä jokin asia täällä muuttuu, jotain tapahtuu.

Sofia on kaunis paikka

Keskellä kauneinta Helsinkiä vuonna 1771 rakennettu Kiseleffin talo ja vuonna 1912-1913 rakennettu Stockmannin tavaratalon laajennus muodostavat yhdessä upean kokonaisuuden, jossa 250 edeltänyttä vuotta huokuu ja innostaa rakentamaan tulevia vuosia.

Tervetuloa tutustumaan

Olemme Sofiasta iloisia ja ylpeitä. Tosi mieluusti esittelemme sinulle tämän ihanan paikan.

Jäsenyydet

Klubijäsenyys

305 €/kk/hlö
(+ alv. 24 %)

  • Nimeämätön työpiste
  • Yhteiset jäsentilat ja terassi
  • Ilmaiset neuvottelutilat jäsenille
  • Sofian muista kokoustiloista -30 %
  • Pääsy tiloihin ma-su klo 6.00 – 24.00
  • Henkilökohtainen lukittava lokero
  • Toimistopalvelut – nopea langaton verkko, tulostuspalvelu, toimisto-osoite ja siivouspalvelu
  • Kahvi- ja tee jäsentiloissa
  • Sofian ravintoloista -20 %
  • Sauna

Ateljee

410 €/kk/hlö
(+ alv. 24 %)

  • Nimetty työpiste
  • Yhteiset jäsentilat ja terassi
  • Ilmaiset neuvottelutilat jäsenille
  • Sofian muista kokoustiloista -30 %
  • Pääsy tiloihin ma-su klo 6.00 – 24.00
  • Henkilökohtainen lukittava lokero
  • Toimistopalvelut – nopea langaton verkko, tulostuspalvelu, toimisto-osoite ja siivouspalvelu
  • Kahvi- ja tee jäsentiloissa
  • Sofian ravintoloista -20 %
  • Sauna

Sofian studio

Sofian vuokrattavat toimistot

Monen kokoisia työskentelytiloja, jotka ovat räätälöitävissä tarpeen mukaan.
Lisätiedot ja hintatiedustelut:
Info p. +358 40 144 8432. info@sofiahelsinki.fi

Päiväpassi

32 €/pv.
(sis. alv. 24 %)

  • Nimeämätön työpiste
  • Yhteiset jäsentilat
  • Pääsy tiloihin ma-pe klo 8.30 – 16.30
  • Nopea langaton verkko
  • Kahvi- ja tee jäsentiloissa
  • Sofian jäsentilaisuudet

Päiväpassi-
paketti

10 kpl/230 €
50 kpl/980 €
(+ alv. 24 %)

  • Käyttäjiä voi olla useita (joustava ratkaisu ison yrityksen etätyöskentelyyn)
  • Nimeämätön työpiste
  • Yhteiset jäsentilat
  • Pääsy tiloihin ma-pe klo 8.30 – 16.30
  • Nopea langaton verkko
  • Kahvi- ja tee jäsentiloissa
  • Sofian jäsentilaisuudet

Virtuaali-toimisto

100 €/kk
(+ alv. 24 %)

  • Yritysosoite Sofialla
  • Postin nouto, postin uudelleen lähetys ja skannauspalvelu
  • 1 päiväpassi kuukaudessa